sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen cosplay menestykseni!

Oujeeeee~
Kuplii on ohi ja jälkifiilikset? Aivan mahtavat!

Tosiaan, kisaan tuli sitten osallistuttua ja ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin jatkoon!! :DD En meinannnut ensin edes tajuta kun tuomarit sanoivat "Seuraavana jatkoon pääsee numero 7, eli hahmonimi Mizune..." Derppasin vaan hetken siinä tuolillani kunnes tajusin että "sehän olen minä!! O_O" Perusteluina oli siististi ommeltu asu ja "cossajalle sopiva hahmo" Olin todella happyface koko loppupäivän :)
Kuvia ihmiset otti cossistani aika ahkerasti, en tarkkaa lukua laskenut. Lähdin kyllä sieltä tapahtumapaikalta joskus siinä kolmen jälkeen jo vähän vaihtamaan vaatteita kun meillä oli pöytävaraus kuudelta Marusekiin. En halunnut sinne mennä hiirihatussa ja painovoimaa uhmaavassa topissani... Hyvää oli, vaikka palvelu olikin jokseenkin hidasta.

Sunnuntaina pompin paikalla jokseenkin itsenäni.
Ostin kaikkea ylimääräistä vaikka olin vannonut etten ostaisi mitään. Hups...? :D Mukaan tarttui pari pokkaria yaoi-mangaa ja "kaasunaamari" :3 Iskin sen naamarin päähän sitten koko sunnuntai päiväksi. Syömään mennessä oli hauskoja reaktioita parista randomilta ohikulkijalta... "Kato! Tolla on tommonen maski!"

Kavereita tuli nähtyä hurrrrjasti~
Eli kaiken kaikkiaan kiva tapahtuma :)

Kuvia ei vielä ole mutta niitäkin sitten lisäilen kun jostain saan käsiini...  Ja olikos se nyt sitten Aamulehden sivuille kun tulee se yleisö-äänestys tuosta cosplaykilpailusta, eli sinne sitten vaan äänestelemään omia suosikkeja kunhan vain ilmestyy. :D

Sitten täytyykin alkaa rakentaa seuraavaa asua että saa ajoissa valmiiksi...

Näihin tunnelmiin~

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Frostbite meni ja Kuplii tulee vauhdilla!!!

Ohohohooo~
Frosti tuli ja Frosti meni. Viihdyin, oli kivaa, kaveri pääsi Hall Cosplayhin, ja kaikkee muuta jännää tapahtui. Olis varmaan tääkin blogi pitänyt kirjoittaa silloin kun kaikki oli vielä tuoreessa muistitssa... -.-'
No nyt saatte tyytyä tollaseen tynkään! HA HA!

Parin viikon päästä onkin sitten jo Tampere kuplii.
Päätin sinne osallistua kisaan ja aloin sitte rakentaa Mizune cossia sinne. Se on nyt jo tosi hyvässä vauhdissa, kun oli viime viikko lomaa. Hattu ja kengät on vielä tosi vaiheessa mutta ehdin vielä niihinkin keskittyä. Parin päivän päästä taas muutama vapaapäivä niin urakoin sitten ton puvun valmiiksi.
Ja värjään tukkani vaaleenpunaseksi...
Totesin taas että en ehdi tilaamaan kunnon peruukkia ebaystä ennen conia ja koska punanaamiosta tai omoin nettikaupasta ei löydy sopivaa, niin pääsen helpommalla kun uhraan omat hiukseni ja värjään. Onneksi vaaleanpunaista väirä löytyi yllättävän helposti. Täytyy vaan toivoa että antaa vaikuttaa tarpeeksi kauan ja että sävystä tulee sopiva. Eli vähän riskipelillä mennään, mutta anygay...

Tää oli nyt tällanen pikapäivitys.
Kupliissa nähdään.
Näihin tunnelmiin.